Ensio Saanila 1953-1984
Ensio Saanila (s.1899 k.1988) valmistui farmaseutiksi vuonna 1923. Ennen proviisoriksi valmistautumistaan hän palveli Helsingin IV:ssä apteekissa, Viipurin Sotilasapteekissa ja Apteekkarien Rohdos Oy:ssä. Vuoden 1932 proviisoriksi valmistautumisen jälkeen hän oli Viipurin Sotilasapteekin johtajajana, välillä Kuopiossa ja sitten taas Viipurin I-apteekissa. Ruokolahden apteekkioikeudet hän sai ja vastaanotti vuonna 1944 ja Luumäen vuonna 1953. Luumäen apteekkioikeudesta hän luopui vuonna 1984.
Saanila toimi SFL Savon piirin puheenjohtajana vuosina 1934-1935 ja Viipurin piirin puheenjohtajana vuosina 1036-1938). Apteekkari Saanila otti osaa vapaussotaan vuosina 1917-1918 ja talvisotaan 1039-1940. Vuosina 1941-1944 hän oli sotilasapteekin johtaja sekä lääkintäkenttä- että lääkintävarikon päällikkönä.
Saanila oli naimisissa Helena Rakkolan kanssa ja heillä oli kolme lasta Pertti Juhani, Ilkka Juho Ensio ja Antero Juho Armas.
1950-luku oli lääkkeiden kaupan villiä aikaa, jolloin alettiin keskustelu lääkkeiden käytön haitoista ja väärinkäytöstä, vedettiin rajaa apteekkarin ja lääkärin auktoriteetin välille. Apteekkari oli vuoteen 1964 saakka lääkeaineiden kaupan keskeisin kaupan valvoja.
1960-luvun alkupuolella tuli voimaan monia uudistuksia, jotka johtivat lääkeaineiden kaupan valvontaan: sairausvakuutuslaki 1963, apteekkitavaralain muutos vuonna 1964 koskien farmaseuttisten erikoisvalmisteiden rekisteröintiä ja vuonna 1966 käyttöönotettu sivuvaikutusrekisteri. Suurin kansainvälinen käännekohta lääkevalvonnassa oli talidomidin aiheuttamien sikiövaurioiden tulo julkisuuteen vuonna 1961. Sairausvakuutuslakia uusittiin taas 1960-luvun lopulla, ja vuonna 1970 tuli voimaan lääkeostojen suorakorvaus apteekeissa. Apteekkihenkilökunnan tehtäväksi tulikin nyt osa sairausvakuutuskorvauksen myöntämiseen liittyvää yhteistyötä Kansaneläkelaitoksen kanssa. Sairausvakuutuslain myötä korvattavien lääkkeiden kohdalla tuli käyttää virallista lääkemääräyslomaketta, ja jokainen lääkäri sai henkilökohtaisen sairausvakuutuskoodileimasimensa.
1970-luvun alussa alkoi myös uudistus, joka merkitsi selvää muutosta apteekkien henkilökunnan ammatilliseen orientaatioon ja ammattikuvaan. Vuoden 1972 kansanterveyslaki kiinnitti huomion ennen kaikkea terveyden vaalimiseen ja sairauden ennaltaehkäisyyn. 1970-luvulla alettiin yhä enenevässä määrin korostaa apteekkien farmaseuttisen henkilökunnan antamaa lääkeneuvontaa. Kunnanlääkärijärjestelmä purettiin ja jokainen kunta velvoitettiin huolehtimaan perusterveydenhuollosta perustamalla terveyskeskus yksin tai yhdessä naapurikuntien kanssa.1980-luvun alussa tehdyllä lainmuutoksella jopa velvoitettiin apteekkihenkilökunta varmistamaan, että lääkkeen saaja oli selvillä lääkkeen oikeasta ja turvallisesta käytöstä.
Ensio Juho Vilhelm Saanila (vuoteen 1935 Smalén) teki kaikista Luumäen Apteekin apteekkareista pisimmän uran. Apteekkari Saanila johti 31 vuotta apteekkitoimintaa jämäkällä otteellansa. Turun sanomissa 9.1.1938 no 7 olleen ilmoituksen mukaan Saanila oli jo aikaisemmin hakenut 15 muun apteekkarin kanssa Luumäen Apteekin apteekkioikeutta. Tällöin olivat mukana myös jo hakemassa Taavitsainenkin.
Saanilan yli 30-vuotta kestäneen apteekkariuran aikana Luumäen Apteekissa ehti olla töissä nelisenkymmentä alan ammattilaista ja opiskelijaa. Heistä pisimmän ajan, 15 vuotta, palveli farmaseutti Hilja Wilhelmiina Ala-Honkola (1953-1967), joka jäi virastaan eläkkeelle. Farmaseutti Rauni Hillevi Sani os. Priha oli palveluksessa 7 vuotta (1957-1963). Antero Juho Armas Saanila oli ensin kolme vuotta oppilaana (1963-1965) ja valmistuttuaan vuonna 1965 hän työskenteli Taavetissa farmaseuttina kolme vuotta (1965-1967). Proviisoriksi valmistuttuaan vuonna 1970 hän siirtyi seuraavana vuonna 1971 Turkuun. Proviisori Riitta-Liisa Pahlman aloitti vuonna 1978. Hän työskenteli vanhassa apteekissa seitsemän vuotta ennen kuin Saanila luopui virastaan. Tämän jälkeen Pahlman otti vastaan Luumäen Apteekin apteekkarin viran vuonna 1984.
Tarkastuksia Saanilan 31 vuoden apteekkarina olon aikana tehtiin seitsemän kertaa.
Pääosin kaikki oli tiptop. Jotain huomautettavaa tarkastajat kuitenkin aina joskus löysivät.
Edith Taavitsaisen pitämän taulukon mukaan kasvoi vuosittainen reseptimääräyksien lukumäärä hänen aikanaan vuonna 1952 11500:aan. Saanilan apteekin reseptilukumäärät kasvoivat vuosi vuodelta : 1954 vuoden 11955 kappaleesta vuoden 1982 28165 kappaleeseen.
Vuonna 1966 tarkastuspöytäkirjakaavakkeessa oli jo apteekkihuoneiston tarkastusprotokollaa laajennettu; tarkastettiin myös lämpötilat huoneistossa, viileässä tilassa ja kylmätilassa (jääkaappi), kaikki hyvin. Palonarkojen aineiden säilytystila on paloviranomaisten tarkastama. Huoneiston soveltuvuus apteekkikäyttöön oli tässä vaiheessa tyydyttävä. Kalusto oli tarkastajan mukaan vanha mutta kunto vielä tyydyttävä. Säilytysastiat ja niiden etiketit olivat enimmäkseen hyvät ja työvälineitä oli riittävästi. Saman tarkastuksen yhteydessä kiinnitettiin erityistä huomiota puhelimitse annettujen lääkemääräysten vastaanottoon, koska niitä tarkastajan mielestä oli erityisen paljon (varsinkin kunnanlääkäri O.J. Weijon antamia). Vielä 1970 tarkastuksessa on mainittu Weijon antamien puhelinmääräysten paljouteen ja annettiin ohje, että niissä tulee aina näkyä vastaanottajan puumerkki.
Vuoden 1970 pöytäkirjan loppulausunto on, että apteekin kunto on tyydyttävä, siisteys erinomainen ja järjestys hyvä. Apteekista farmasian oppilaiden opetuspaikkana on todettu, että opetuksessa tarvittavat kirjat on. Vuoden 1983 pöytäkirjassa on farmasian opetusta koskeva merkintä kuitenkin, että apteekki ei ole opetusapteekki.
Muisteloita Saanilasta ja Apteekista
Muistaakseni Saanilan aikaan apteekissa oli hieno plakaatti seinällä "Pyyhkikää jalat". Ainakin kerran sattui niin, että kun asiakas ei saanut saappaitansa puhtaaksi kynnysmattoon ja navetanhaju vei voiton rohtojentuoksusta, apteekkari tokaisi hänelle: "Älkää jääkö tänne odottamaan, puolen tunnin päästä on reseptilääke noudettavissa". (Heli Pöyhönen)
Saanilan ovissa oli toimintaohjeita, tämä mm.: Käännä avaimesta nuolen osoittamaan suuntaan, vedä kammesta älä avaimesta. Pihan toimintaohje: Älä käytä pihamaata käymälänä, lähin käymälä on Joukolassa. (Jussi Halme)
Apteekkarin keltalamppuisen Simcan, millä Saanila ajeli vielä 70-luvun puolellakin muistavat vielä monet.
Meistä yo-kokelaista otettiin verikokeet ennen kirjoituskevättä. Minulla oli alhainen hemoglobiini, mihin sain rautatabletteja. Ne eivät kuitenkaan nostaneet arvoa, joten Weijo määräsikin sitten "sellaista lääkettä, että arvot nousee". Haettiin Apteekista äidin kanssa ruskea pullo, missä kuulemma oli jauhettua maksaakin. Kyllä lääkkeen nautin, kun oli pakko, mutta kyllä arvotkin nousivat kirjotuksiin mennessä. Paljon kyllä apteekista jouduttiin aina silloin tällöin lääkkeitä hakemaan. Mieleen on jäänyt myös sellaisella paperisella korkki härpäkkeellä - 'tektuuriksi' sitä kai sanotaan - varustettu pullo valkoista kamferilla tuoksuvaa mömmöä, mitä korkkikorkilla tuputettiin kutisevien, varmaan vesirokkonäppyjen päälle. Myös muistan valkoisen hyvänmakuisen vitamiinisuklaan. Sitä äiti antoi vain yhden palan päivässä. Olisin syönyt useammankin. (Tuija Nyberg)
Kuvia mm. Apteekin ja Olssonien arkistosta ja mainoksia.